



















NNina
Kodinomaista koiranhoitoa Tampereella 🏡❤️
Tampere
Informazioni su Nina
Hei! Olen Nina, eläinrakas koiranomistaja Tampereelta. Koirat ovat kuuluneet elämääni lapsuudesta asti, ja vuosien varrella olen saanut kokemusta monenlaisista roduista, persoonista ja erilaisia tarpeita omaavista koirista.
Erityisen lähellä sydäntäni ovat rescuekoirat. Olen toiminut kotihoitajana rescueyhdistykselle ja saanut olla mukana auttamassa koiria niiden matkalla kohti uutta elämää Suomessa. Se on opettanut minulle kärsivällisyyttä, koiran elekielen ymmärtämistä sekä sitä, että jokainen koira ansaitsee tulla kohdatuksi juuri omana itsenään.
Perheeseeni kuuluu mieheni sekä kaksi omaa koiraa. Koiramme ovat sosiaalisia, ystävällisiä ja tottuneita muiden koirien seuraan. Kotimme on rauhallinen ja turvallinen ympäristö, jossa jokainen hoidossa oleva koira saa yksilöllistä huomiota, rakkautta ja huolenpitoa.
Haluan, että omistaja voi lähteä hyvillä mielin tietäen, että hänen koiransa on turvallisissa käsissä. Hoidan jokaista koiraa kuin omaani ja huomioin aina sen yksilölliset tarpeet, rutiinit ja mahdolliset erityistoiveet. Hoidon aikana pidän mielelläni yhteyttä lähettämällä kuvia ja kuulumisia, jotta tiedät lemmikkisi voivan hyvin.
Minulla on kokemusta niin energisistä ulkoilijoista kuin rauhallisista sohvaperunoistakin. Olen tottunut antamaan lääkkeitä tarvittaessa sekä huomioimaan koiran mahdolliset erityistarpeet.
Tavoitteeni on, että koirallasi on turvallinen, stressitön ja mahdollisimman kodinomainen hoitopaikka, jossa se saa paljon huomiota, liikuntaa, lepoa ja rakkautta. ❤️🐾
Nina offre ...
A casa di Nina
Pensione a casa del sitter
Il tuo animale passa la notte a casa del sitter per uno o più giornida 25 € /notte, 8 € /animale domestico aggiuntivoAsilo diurno per cani
Servizio diurno per il tuo cane, a casa del sitterda 20 € /giorno, 7 € /animale domestico aggiuntivoA casa tua
House sitting
Il sitter pernotta a casa tua per prendersi cura dell'animale mentre sei viada 30 € /notteUna visita al giorno
Prenota un pet sitter che passi a casa tua per dare da mangiare e giocare con il tuo animale.da 10 € /giornoDue visite al giorno
Due visite a casa per il tuo animale domesticoda 18 € /giornoPasseggiata cane
Passeggiate su misura per il tuo cane con dog walker espertida 10 € /passeggiata, 5 € /animale domestico aggiuntivoInoltre...
Nina può accettare
Disponibilità
| lun | mar | mer | gio | ven | sab | dom |
|---|---|---|---|---|---|---|
| lun | mar | mer | gio | ven | sab | dom |
|---|---|---|---|---|---|---|
| lun | mar | mer | gio | ven | sab | dom |
|---|---|---|---|---|---|---|


