
















RRiina
Aikaisempaa kokemusta omaava luotettava hoitaja
Tampere
Informazioni su Riina
Asun Kissanmaalla, jonka läheisyydessä on mukavia lenkkimaastoja, esimerkiksi Kaupin polut. Pidän ulkoilusta ja kävelen päivittäin paljon. Kun asuin vanhemmillani Lempäälässä, sain aina lenkkikaveriksi kaksi Siperian Huskya, joten isommatkin koirat ovat tuttua. Minulla on ollut hoidossa siskoni pieni sekarotuinen koira muutama vuosi sitten ja nykyisin hänellä on reaktiivinen koira, jonka elämää on päässyt seuraamaan lähempää. Olen myös hoitanut, ruokkinut ja siivonnut kissojen koteja mm. kaverini sekä mummuni kissaa. Osaan myös kohdata pelokkaampiakin koiria, sillä veljelläni on kaksi Rescue koiraa ja on ollut ihanaa huomata heidän pikkuhiljaa rohkaistuvan.
Minulla on toisen samantyyppisen sovelluksen kautta kokemusta muiden koirien lenkittämisestä sekä yöhoitopaikan tarjoamisesta koiralle ja ne ovat menneet loistavasti! Opiskelen tällähetkellä joten minulla lähtökohtaisesti on aika joustavat aikataulut ja aikaa!
Joustan mielelläni kaikkiin tarpeisiin. Voin käydä niin pitkillä lenkeillä kuin on tarve! Ruuan antamiset sujuu ja mielelläni otan myös minun luokse hoitoon jos niin on tarve! Käymme päivän aikana monta lenkkiä erilaisissa ympäristöissä. Tapaamme muita koiria lenkillä niinkuin itse parhaaksi näette ja olette toimineet!
Asun 35 neliöisessä asunnossa, joten tilaa ei ihan liikaa ole, mutta olen tehnyt asunnosta toimivan. Minulla on myös oma auto käytössä niin pääsen minne tahansa päin!
Riina offre ...
A casa di Riina
Pensione a casa del sitter
Il tuo animale passa la notte a casa del sitter per uno o più giornida 20 € /notte, 8 € /animale domestico aggiuntivoAsilo diurno per cani
Servizio diurno per il tuo cane, a casa del sitterda 15 € /giorno, 7 € /animale domestico aggiuntivoA casa tua
Una visita al giorno
Prenota un pet sitter che passi a casa tua per dare da mangiare e giocare con il tuo animale.da 10 € /giornoDue visite al giorno
Due visite a casa per il tuo animale domesticoda 16 € /giornoPasseggiata cane
Passeggiate su misura per il tuo cane con dog walker espertida 10 € /passeggiata, 5 € /animale domestico aggiuntivoInoltre...
Riina può accettare
Disponibilità
| lun | mar | mer | gio | ven | sab | dom |
|---|---|---|---|---|---|---|
| lun | mar | mer | gio | ven | sab | dom |
|---|---|---|---|---|---|---|
| lun | mar | mer | gio | ven | sab | dom |
|---|---|---|---|---|---|---|
