













SSuvi
Eläinrakasta ja vastuullista hoitoa kaikille eläimille
Jyväskylä
Informazioni su Suvi
Hei!
Olen 25-vuotias toimintaterapeuttiopiskelija ja asun Jyväskylässä. Eläinrakkaus on minulle hyvin merkittävä elintapoja ohjaava arvo, eli rakkautta minulla riittää jokaiselle eläinkaverille. Joten kiinnostuin välittömästi kuullessani lemmikinhoitajan keikan mahdollisuudesta!😻
Elämässäni on aina ollut lemmikkejä, koirista rottiin, sekä olen viime vuosina hoitanut aktiivisesti ystävieni ja perheeni lemmikkejä. Kokemusta löytyy siis koirien, kissojen, jyrsijöiden sekä matelijoiden hoitamisesta ja käsittelystä. Koen eläintenhoitajana olevani hyvin sydämellinen, kärsivällinen sekä tunnollinen. Käsittelen eläimiä osaavasti, sillä olen kohdannut kaiken kokoisia ja luonteisia eläimiä.😽
Asuntoni on puhdas yksiö, johon pystyn ottamaan lemmikkejä hoitoon tai oman autoni avulla, minulta onnistuu myös kulkeminen lemmikin asuinkohteeseen. Erilaiset hoitotoimenpiteet onnistuvat, kuten turkin siistiminen, ympäristön ja välineiden puhdistaminen sekä kynsien leikkuu. Lenkkeily on mahdollista maastossa kuin maastossa, säässä kuin säässä.☀️
Nykyinen taloudellinen tilanteeni ei valitettavasti salli lemmikin hankkimista, opiskelijastatukseni vuoksi. Unelmoin kuitenkin useasta karvapallosta oman kattoni alla.❤️
Toivottavasti harkitset minua pitämään huolta sinunkin perheenjäsenestäsi.💕
Suvi offre ...
A casa di Suvi
Pensione a casa del sitter
Il tuo animale passa la notte a casa del sitter per uno o più giornida 25 € /notte, 8 € /animale domestico aggiuntivoAsilo diurno per cani
Servizio diurno per il tuo cane, a casa del sitterda 20 € /giorno, 7 € /animale domestico aggiuntivoA casa tua
House sitting
Il sitter pernotta a casa tua per prendersi cura dell'animale mentre sei viada 30 € /notteUna visita al giorno
Prenota un pet sitter che passi a casa tua per dare da mangiare e giocare con il tuo animale.da 10 € /giornoDue visite al giorno
Due visite a casa per il tuo animale domesticoda 20 € /giornoPasseggiata cane
Passeggiate su misura per il tuo cane con dog walker espertida 12 € /passeggiata, 6 € /animale domestico aggiuntivoInoltre...
Disponibilità
| lun | mar | mer | gio | ven | sab | dom |
|---|---|---|---|---|---|---|
| lun | mar | mer | gio | ven | sab | dom |
|---|---|---|---|---|---|---|
| lun | mar | mer | gio | ven | sab | dom |
|---|---|---|---|---|---|---|
